Kai he olivat nuoria, mutta tunnetusti nuorena rakastaa ja vihaa täydestä sydämestään. Niin myös he taistelivat. He olivat toistensa omaisuutta, kukaan ei tuota voisi rikkoa. Molemmat olivat runoilijoita ja oman tiensä kulkijoita. Heidän tarinansa oli kaunein kaikista.

Poika löysi tytön itkemästä yksin eräältä romanttiselta paikalta. Hän meni kysymään tytöltä, mikä oli vikana ja voisiko hän kenties auttaa. Kun tyttö nosti kyyneleisen katseensa poikaa kohti, hän oli heti myyty. Tyttö oli uskomattoman kaunis, juuri täydellinen pojalle.

Nuorien välillä näkyi selvästi yhteenkuuluvuus, he saattoivat viettää tunteja täysin hiljaa, vain katsoen toisiaan silmiin. Millään muulla ei ollut väliä. Kaikki katsoivat heitä iloisina, koska he olivat niin kaunis pari.

Kun syksy koitti ja opinnot alkoivat, nuoret eivät nähneet kovinkaan usein. Silloin he kirjoittelivat toisilleen rakkauskirjeitä vanhan ajan tyyliin etanapostina.

 

”Rakas, lähdetään yhdessä maailman ääriin. Sun käsiis antaisin elämäni,

millään muulla ei ole merkitystä.

Ilman sinua vaeltaisin pimeydessä ilman valoa. Tuot minulle onnen ja

elämänilon yhdellä katseella. Silmäsi ovat pohjattomat kuin meri,

hukun katseeseesi. Kun elämäni päättyy, haluaisin olla sylissäsi,

sillä mikään kuolema ei olisi kauniimpi”

 

Kun poika sai ajokortin, he päättivät lähteä testaamaan uutta autoa. Nuoret ajoivat ilman päämäärää, ylös korkealle kalliolle. Tyttö oli sinä päivänä onnellisempi kuin koskaan, sillä auringon laskiessa kauas taivaanrantaan värjäten kaiken kullallaan, poika polvistui tytön eteen ja pujotti sormuksen tämän sormeen. Mikään ei olisi voinut olla kauniimpaa, kuin se hetki.

Seuraavalla viikolla poika sai puhelun tytön vanhemmilta. Tyttö oli pudonnut koskeen ja kuollut. Tieto musersi pojan ja hän ajoi paikalle, jossa oli tuolloin kosinut tyttöä. Muistot palasivat pojan mieleen onnellisina, autuaan tietämättöminä tytön tulevasta kohtalosta.

Silloin poika teki päätöksensä, hän sulki silmänsä ja hyppäsi. Herätessään hän oli vihreällä niityllä, näki tytön istuvan joenrannassa, hiukset auringon kultaamina. Tyttö huomasi pojan ja juoksi tämän syliin. Silloin he tiesivät, etteivät ikinä enää eroaisi.

Niin he elävät vieläkin onnellisina, tuolla puolella, vapaina kaikista huolista, ikivihreällä niityllä joen varrella.

 

THE END