Jos olisi olemassa kaikkitetävä ihminen, hän olisi loppujen lopuksi tunteeton, sillä jos ihminen tietää liikaa asioita, hän vain joutuu kärsimään turhaan. Otetaan vaikka esimerkkinä ihminen joka yhtäkkiä saa tietää rakkaansa käyttävän huumeita tai äidillään olevan enää vain vuosi elinaikaa. Miltä luulette tästä ihmisestä tuntuvan?

  Tai toinen esimerkki: Ajattele itseäsi ja mieti, haluaisitko tietää vaikka kuolinpäiväsi tai -tapasi? Suurin osa saattaa vastata kieltävästi, sillä jos tietää kuolinpäivänsä, elämässä ei ole enää iloa jäljellä, sillä kaikki pitää suunnitella loppuun asti ja kuolinpäivänä sitä lopulta kuolee siihen uskoon että kuolee sinä päivänä. Ei pidä koskaan aliarvioida tahdonvoimaa.

  Tällä hetkellä soi Kotiteollisuuden Tämän taivaan alla. Olen aina pitänyt siitä erittäin paljon, sillä minusta se on todellista, sillä kuunnellessani lyriikoita, tiedän, että maailma on kova, mutta aina on toivoa jatkaa eteenpäin.

  Maailma on julma paikka, aina tulee olemaan pahuutta enemmän kuin hyvyyttä, eikä sille voi mitään, ennen kuin koko ihmiskunta alkaa välittää enemmän muistakin olennoista. Kukaan ihmisistä ei ole täysin virheetön ja kaikki ovat tämän universumin palasia. Jokaisella elämällä on tarkoitus.

  Olen pohtinut itsemurhan tehneiden elämän tarkoitusta. Ehkä heidän tarkoituksenaan oli herättää joissakin tietyissä ihmisissä tiettyjä tunteita, joista seuraa valintoja, jotka taas vaikuttavat laajemmalle alueelle. Oikea valinta aiheuttaa enemmän hyvää, mutta onko vääriä valintoja edes olemassa?

  Suurin osa teistä, jotka lukevat tätä merkintääni, ajattelevan luultavasti, että olen vain lapsi, jolla ei ole mitään ajatusta oikeasta elämästä. Ehkä ei olekaan. Tiedän että monet ovat kokeneet pahempaakin, eivätkä omat kokemukseni vaikuta mitenkään erityisen paljon mihinkään, mutta kuten kulunut klisee kuuluu: Pienestä seuraa aina jotakin suurta.