Laulun sanoissa piilee totuus. Zen Cafe:n laulussa Tavallaan jokainen on surullinen lauletaan:

"Tavallaan jokainen on surullinen
tietää elon sattumanvaraisuuden
vaikka sinä sanot että unohdat sen
Tavallaan jokainen on surullinen
tuntee ajan rosot ja sijaisuuden
vaikka minä sanon että välitä en
Tavallaan jokainen on surullinen"

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että surusta ei koskaan pääse eroon. Vaikka kuinka eläisit onnellista elämää ja ajattelisit positiivisesti, silti suru on sisälläsi. Kaikki pienet haavat sisälläsi, joita olet yrittänyt parantaa ajalla, ovat ehkä umpeutuneet, mutta oikeanlaisen vastoinkäymisen sattuessa kaikki arvet aukeavat uudelleen ja suru saa taas vallan.

Kuuntelen juuri nyt Olavi Uusivirran laulua 'Me ei kuolla koskaan' ja mietin samalla ihmisen kuolevaisuutta ja sitä, kuinka aina yritetään uskotella, että kaikki on hyvin. Heikkouttaan ei saisi ikinä paljastaa, sillä pianko joku vahvempi tulee ja polkee heikomman päälle, käyttää tämän heikkoa kohtaa musertaessaan heikompaa. Ennen ajattelin, että aina olisi mahdollisuus johonkin parempaan, mutta aikuistuessani olen huomannut, kuinka suru vain lisääntyy päivä päivältä, kuinka kaikki vain muuttuu, eikä hetkeksikään voi pysähtyä odottamaan parempia aikoja.

Ihmiselämä on lyhyt, ja suurin osa siitä menee suremiseen. Poikaset lentävät pesästä aina uudelleen, eikä mikään tunnu olevan kohdallaan. Hengitys salpautuu ja äänettömät kyyneleet valuvat poskille. Kuinka helppoa olisikaan itkeä kaikki suru pois, mutta yhdenkään ihmisen kyyneleet eivät riitä kaiken surun itkemiseen. Pian kyyneleet loppuvat ja tyhjyys tulee tilalle. Kuten avaruus, pelkkää kylmää tyhjyyttä ja suru valloittaa.

Ei muuta tänä yönä.
-Toco-