Hei!

Kirjoitan kirjeeni juuri Sinulle. Ehkä luet tämän naureskellen, ehkä tämä saa sinut miettimään. En tiedä. Pääasiassa kirjoitan itselleni, että vielä jonakin päivänä tätä lukiessani muistan tämän hetken, nämä päivät ja viikot tänä vuonna, 2011.

Ympärilläni on tavallinen huone ja tässä tietokonetuolissa istun minä suuret kuulokkeet päässäni, kuunnellen yhä uudelleen Hepsakan biisiä Muistojen silta. Tässä olen minä, joka tahdon vain joskus istua hiljaa ja kuunnella herkkää musiikkia. Tässä olen minä, joka joskus tahtoisin olla heikko, kiivetä syliin ja itkeä pahan olon pois.
Kuitenkin tiedän, etten saa koskaan näyttää olevani heikko, en paljastaa tunteitani, en koskaan vain olla. Aina pitää olla jotain, aina täytyy tehdä näin. Vihaan rutiineja, mutta miksi en voi irrottautua? Olenko liian heikko?

Olen ollut masentunut. Ei siitä enää enempää. Jokainen masentuu joskus ja "Tavallaan jokainen on surullinen". Miksi aina on haikea olo, vaikka olisi onnellinen? Olenko edes onnellinen? Vastaus edelliseen kysymykseen on kyllä. Kyllä, olen onnellinen, vaikka se sekoittuu aika ajoin suruun. Suru on seuralaiseni ja paras ystäväni. Siihen voin vajota ja hukkua hetkeksi. Suru on puhdistava tunne, kun suren, kaikki paha poistuu hetkeksi ja lähelläni on vain pohjaton ikävä ja väritön suru.

Kesät 2008-2010 ovat olleet lyhyen elämäni upeimmat kesät. Jokainen päivä oli täynnä aitoa ystävyyttä ja aitoa välittämistä. Mutta kuten aina kesän jälkeen tulee syksy. Jokainen syksy on tuntunut pahalta ja suru on tullut raskaampana takaisin. Kuitenkin kesä on aina tullut takaisin. Kesä ja värit, kirkkaat, hehkuvat, lämpimät värit.
Kesä herättää minut eloon talvihorroksesta. Kesällä olen iloinen ja onnellinen aina. Kesä on kaunista aikaa, ei niin upeana aikana voi olla masentunut. Lämmin sää ja ystävät rinnalla, mitä muuta voi ihminen toivoa?

Joskus mietin ystävyyttä ja sitä, kuka on oikea ystävä. Olen miettiessäni huomannut, että kaikki "ystävät" eivät ole aitoja, mutta jotkin kaverit ovatkin parhaita ystäviä, joita voi koskaan löytää. Kumpi sinä olet? Oletko se, joka tekeytyy ystäväksi, mutta tiukan paikan tullen hylkäät? Vai oletko kenties se, josta ei uskoisi löytävänsä oikeaa ystävyyttä, mutta tiukan paikan tullen paljastut hyväksi ystäväksi ja parhaaksi kuuntelijaksi, ainoaksi ihmiseksi, joka ottaa epätoivoiselta narun kaulasta?

Näihin tunnelmiin jättäydyn. Kiitos jos luit tämän vuodatukseni.

-Toco-