Siivillä voisin lentää kaukaisiin lämpimiin maihin ja unohtaa joulustressin ja muutkin kiireet. Jos saisin siivet, ei tarvitsisi koskaan murehtia korkealta tipahtamista. Voisin vain levittää siipeni ja leijailla maan pinnalle ilman
maahan osumisen aiheuttamaa tuskaa.

Jos saisin siivet, en koskaan enää olisi oikeasti yksin. Tai ainakaan se ei merkitsisi niin paljoa. Voisin kadota taivaanrantaan aina surullisena. Tekisivätkö siivet minut onnelliseksi?
En voi siitä mitään sanoa, mutta ilman siipiä olen vain yksi muista.

Siivet tekisivät minusta erityisen, jos ei muiden, ainakin itseni silmissä. Voisin katsoa peiliin ilman ainaista häpeää, voisin nauttia elämästäni todella. Minun ei tarvitsisi murehtia, sillä tietäisin olevani erityinen, minä itse.

Jos saisin siivet, ulkonäölläni ei olisi merkitystä. Siivet kyllä kantaisivat minut eteenpäin kohti tulevaisuutta.
Siivet eivät koskaan minua hylkäisi, ne kantaisivat aina, kun niihin luotan.

Mutta entä jos en luottaisi siipiini, jos sellaiset saisin? Tipahtaisinko maahan, kuin kultahäkissä asuva lintu?
Eikö kukaan haluaisi lentää kanssani ja kantaa minua, kun siipeni eivät siihen kykene?
Etkö voisi pitää minua lähelläsi?